Post by elscars on Apr 6, 2021 20:08:53 GMT 2
Farhad on päälle 185cm pitkä iranilaismies. Hänellä on päivettynyt iho, tummat silmät ja mustat, luonnostaan niskasta kihartuvat, hiukset. Farhadin sängessä näkyy harmaata, vaikka hän ei vielä kovin vanha olekaan. Ruumiinrakenteeltaan mies on suhteellisen lihaksikas ja urheilullinen - vuodet kalastushommissa on kyllä varmistanut fyysisen kunnon tason. Tupakointi ei tosin edesauta asiaa.
Jos Farhad ei ole työvaatteissaan niin yleisesti miehen pukeutumistyyli on melko minimalistinen: käytössä on useimmiten yksiväriset t-paidat, housut ja niin edespäin. Lippalakit ovat sitten ties mistä: on niissä välillä sitten jonkun bensa-aseman logo tai jonkun muun brändin tunnus.
ACT
Farhad on perusolemukseltaan yrmeä, mutta silti hyväntahtoinen tapaus. Hän osaa juhlia railakasti, mutta tehdä myös töitä päättäväisesti - olisi sitten millainen krapula tahansa. Mies ei valita turhasta, eikä oikeastaan juuri mistään (vaikka olikin ennen lähtöään Iranista tottunut melkoiseen luksukseen niin rahan kuin sosiaalisenkin elämän suhteen). Elämä on tehnyt hänestä nöyrän ja lojaalin tärkeille ihmisille, mutta hän myös sanoo jos kokee epäoikeudenmukaisuutta. Farhadin on sanottu tekevän kaiken aina omalla tyylillään, mikä kertonee miehestä tarpeeksi. Farhadin luja persoona on mitä luutavimmin pitänyt hänet hyvin järjissään ja rationaalisena valintojensa suhteen.
Farhadilla on myös hvyä bisnesvaisto. Onhan mies opiskellut alaa pitkälle arvostetussa koulussa kenenkään tietämättä. Mies on auttanut kapteeniaan bisneksissä ja taannut isommat rahatuotot muutamaltakin uudelta asiakkaalta. Nykyään Farhad saatetaan pistää keskustelemaan ja pitämään yhteistyöyhteyksiä yllä.
Kaiken tämän lisäksi mies on välillä lyönyt myös vetoa ennen merille lähtöä ihan vain saadakseen extraa - tai menettäen omasta taskustaan.
PAST
Farhad on kasvanut Teheranissa suhteellisen varakkaassa perheessä. Käynyt koulua sekä farsiksi että englanniksi ja opiskellut aikoinaan kauppakorkeakoulussa, muttei ehtinyt saada opintojaan valmiiksi koska Irania uhkasi vallankumous. Farhadin perheestä osa päätti lähteä ja osa jäädä. Nykyään hän tietää ehkä osan perheenjäsenistään olevan Turkissa, mutta muutoin itsekin hankalissa oloissa elävä mies ei voi ottaa asiasta selvää kovinkaan helposti.
Farhad lähti kahden sisaruksensa kanssa samaa matkaa kohti Persianlahtea, mutta valitettavasti tiet erkanivat epämääräisissä oloissa. He eivät olleet ainoita, jotka halusivat lähteä pois Iranista.
Persianlahdelta saatu laiva suuntasi kohti Perthiä ja alkuperäisten suunnitelmiensa mukaan Farhad aikoi ensin jäädä kyseiseen kaupunkiin pidemmäksikin aikaa (odottamaan myös sisaruksiaan), mutta päätyi kuitenkin sataman kautta työskentelemään laivoilla kalastushommissa ympärivuotisesti. Se ei tapahtunut ihan kädenkäänteessä, mutta Farhad yleisestikin suoristaa mutkat menneisyydestään jos ei halua paljastaa mitä kaikkea on joutunut tekemään turvallisuutensa takaamiseksi.
Omasta kotimaastaan pakenemisen jälkeen ja aaltojen hieman tasaantuessa Farhad halusi vain erkaantua kaaoksesta. Siksi mies on löytänyt kotinsa mereltä, ja lopulta Saltworthistä missä ei kukaan kyseenalaista häntä. Tosin Farhad ei piilottele sitä, että on Iranilainen ja paennut vallankumousta, mutta hän ei ikinä paljastaisi olevansa maassa laittomasti. Ainoastaan muut laivassa työskentelevät tietävät tästä, jotta Farhadilla on jotain taustajoukkoja jos hän joutuu ongelmiin.
OTHER
- Pitää sikareista.
- Omaa väärennetyn Australian passin, muttei ole vielä joutunut näyttämään sitä kenellekään (se onkin vain hätätilanteita varten).
- Tarjoaa joskus salaisia kuljetuksia ihmisille Salway Caylle tehdäkseen itselleen näinkin ylimääräistä rahaa (tavoitteena hänellä on myös tavoittaa edes Australiaan pyrkineet sisaruksensa ja mahdollisesti avustaa myös näitä rahallisesti.)
- Ei mikään kalaruoan erityinen ystävä enää, mutta pitää simpukoista ja ravuista
- Farhadilla jos jollain olisi tarinoita kerrottavanaan Iranista pakenemisen suhteen. Joitakin hän on saattanut niillä viihdyttää (tai kauhistuttaa).
Faceclaim: Pej Vahdat | hahmo: elscars